![]() |
![]() |
![]() |
||||||
Päivitys 3.2.2018
|
1.2.2018 tuli kuluneeksi 160 vuotta Urjalan pitäjänkoulun aloittamisesta.
Urjalan yhtenäiskoulu aloitti uusissa tiloissa Urjalan yhtenäiskulun uudet tilat avautuivat oppilaille maanantaina 10.4.2017. Samalla päättyi koulutoiminta kirkonkylässä vuonna 1976 aloittaneessa koulussa ja rakennuson purettu. Uuteen kouluun siirtyivät myös yläkoulun oppilaat Huhdin koulusta sekä Väinö Linnan lukio Huhdissa sijanneesta koulurakennuksesta, joka alunperin on rakennettu 1961 ja laajennettu kerran ja vanha osa peruskorjattu. Kirkonkylän esikoululaiset siirtyivät myös uuteen koulurakennukseen. Ensimmäinen koulu samalle paikalle valmistui syksyllä 1878, jolloin Urjalan pitäjänkoulu siirrettiin Urjalankylästä kirkonkylään. Voit tutustua sanomalehti Hämäläisessä julkaistuun kertomukseen "Urjalan ylhäisempäin kansakoulujen toimesta lukuvuonna 1878–79" tästä linkistä pdf-muodossa. Se on julkaistu 6.8.1879 ja siinä kuvataan uutta koulua, kalustusta ja opetusta laajasti. Vuonna 1878 valmistunut pitäjänkoulu Laukeelassa. Kuva Olavi Lahtion kokoelmasta. __________________________________________________________ Haritun luokat 4.-7. koulukuva vuodelta 1957-1958 Haritun koulun sivulla Vanhat luokkakuvat kertovat
Monet luokat ovat pitäneet luokkakokoontumisia. Lähettäkääpä kuvia myös näille sivuille. Edelleen tarvitaan lisää kuvia ja kertomuksia kouluajoista, jotta sivustosta tulisi kattava. Kuvat ja aineistot osoitteella seppopirhonen@gmail.com
Johan Maunula ja Adolfina Koppala olivat ensimmäiset oppilaat, jotka on merkitty Urjalan pitäjänkoulun oppilasluetteloon vuonna 1858. Oppilaita oli kaikkiaan 38, joista poika 25 ja tyttöjä 13. Nuorin oli seitsemänvuotias ja vanhin 13. Urjalankylän Immalassa aloittaneessa koulussa oli opettajana Johan Selvenius. Näillä sivuilla kerrotaan Urjalan koulujen vaiheista yli 150-vuoden aikana. Kylät halusivat oman koulun. Ne ovat taistelleet oman koulunsa säilyttämiseksi. Nyt Urjalassa on viisi ala-astetta, yläaste ja lukio. Virallisten tietojen lisäksi näille sivuille tulee urjalalaisten koulumuistoja. Jokaisen oma kokemus on kertomisen arvoinen. Sivut rakentuvat vähitellen, koska teen niitä harrastuksena oman työn ohella. Urjalan kunta on tukenut hanketta pienellä apurahalla. Vieressä olevassa linkkilistassa ovat valkoisella ne linkit, joista löydät lisätietoa. Muut täydentyvät ajan myötä. Koululistasta pääset kouluvalikkoon, josta voit valita koulun. Kunkin koulun osalta tulee vähitellen lisää tietoa, kuvia ja muistoja. Kuvat ovat pääosin Urjalan kunnan ja koulujen arkistoista sekä yksityishenkilöiden kokoelmista. Aineistoa sivulta lainattaessa mainittava aina lähde:www.koulumuistoja.fi/©Seppo Pirhonen
|
|||||
![]() |